Terassillani makaa luuranko



Terassillani makaa luuranko, se on ollut siellä joulusta saakka. Tiedän, se on paha juttu ja sille pitäisi tehdä jotain. 

Viimejoulun joulukuusen luuranko makaa lohduttomana terassilla, se on heittänyt viimeisillä voimillaan kaikki neulaset ympäri terassilaudoitusta. 

Pienestä alusta se oli ponnistanut kasvuun vihreän humisevan metsän laidalla. Katsellut auringonnousut ja tähtitaivaat, uneksien suuria tulevaisuudesta. Kuinka sen uljas latva hipoisti pilviin saakka, muiden mahtikuusien rinnalla. Kuinka linnut laulaisivat sen oksilla ja kävyt kasvaisivat isoiksi ja muheviksi, levittämään uuden kasvun siemeniä ympärille. Vaan ei, sille ei käynyt niin, vaan ihan toisin. 

Pyysin siltä anteeksi jouluna, olin pahoillani, että vein sen elämän ihan vain omaksi ilokseni. Silitin sen oksia ja itkin, ei se riittänyt. Ei se kiittänyt, se kuoli. Olen yhä pahoillani kun kevään tieltä korjaan pois sen luurangon terassilta. 

Harkitsen vahvasti ensi jouluksi muovikuusen hankintaa.. muovi, sekin tökkii. Luulen kuitenkin, että sen on parempi vaihtoehto kaltaiselleni herkkäsielulle.
-Asta-

Kommentit

  1. Minulla tökki kauan, ennenkuin hyväksyin muovikuusen, mutta sekin aika tuli.

    Muovikuusiakin taitaa olla monenlaisia, myös sellaisia vähemmän muovilta näkyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime jouluna näin jo kaupoissa oikein kauniita muovikuusia, jotka olivat lähes aidon näköisiä. Ne olivat vain aika kalliita, mutta toisaalta niiden käyttöikä on useita vuosia.

      Poista

Lähetä kommentti